Etusivu
Yhteystiedot
Linkit
Palaute
Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
 Toimintakertomus 2009

Yleistä

Ruokolahden Raju ry on vuonna 1933 perustettu eteläkarjalainen yleisseura. Jäseniä seurassa oli vuoden 2009 lopussa 920. Seurassa harrastettavat lajit ovat ampumahiihto, hiihto, yleisurheilu, lentopallo, salibandy, veteraaniurheilu ja melonta. Kunkin lajin toiminnasta vastaa itsenäisesti toimiva lajijaosto. Lisäksi seurassa toimii naisjaosto. Seuraorganisaation toinen osa ovat 10 kyläosastoa, joihin Ruokolahden pitäjä ja jäsenet asuinpaikkansa mukaan on jaettu. Ne järjestävät kuntoliikunnan, virkistystoiminnan ja varainhankinnan tyyppistä toimintaa omissa kyläyhteisöissään. Ns. pääseura vastaa mm. hallinnosta, toimistopalveluista, lasten liikuntakerhotoiminnasta ja lavatanssien järjestämisestä. Seuralla on toimistotilat Ruokolahden Rajun Tuki ry:n omistamassa liikerakennuksessa Rasilassa. Rajun palveluksessa on osa-aikainen toimistosihteeri Helena Karikumpu.

Johtokunnan kokoonpano ja kokoukset

Pauli Mölsä, puheenjohtaja
Hannu Mustonen, varapuheenjohtaja, tiedotusvastaava
Helena Karikumpu, johtokunnan ulkopuolinen sihteeri
Veijo Henttonen
Juha Rantasalo
Kari Lampinen, taloudenhoitaja
Timo Martikainen
Tuomas Jukkala
Toni Soikkeli
Susanna Pajunen

Johtokunta piti vuoden 2009 aikana 12 kokousta. Käsiteltyjä asioita merkittiin pöytäkirjaan kaikkiaan 94. Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 23.3.2009 (5 osanottajaa) ja syyskokous 3.12.2009 (15 osanottajaa). Seuraneuvosto kokoontui 23.4.2009. 

Vuoden varrelta

Seuraväen yhteiset talvitapahtumat ovat muodostuneet jo perinteeksi. KPL:n kyläosaston järjestämä Ihanneaikahiihto ja Hauklapin osaston isännöimät seuran pilkkimestaruuskisat keräävät yhteen niin nuoria kuin vanhempiakin seuran jäseniä.

Seura lähti mukaan valtakunnalliseen liikunnankehittämishankkeeseen (www.likehanke.fi). Hanketyöntekijänä, kahden vuoden määräaikaisella työsuhteella, aloitti maaliskuussa Marjo Hiltunen. Hänen toimenkuvaansa kuuluu kunto- ja terveysliikuntapalvelujen järjestäminen yhteistyökumppaneiden kanssa. Pääpaino työssä on ollut ryhmäliikunnan ohjaamisessa ja seuran lasten liikuntakerhojen organisoinnissa.

Perinteinen Suikkalan Beach Volley –turnaus järjestettiin kaksipäiväisenä, 18.-19.7., lauantaina junnuturnaus ja sunnuntaina aikuisten turnaukset.

SLU:n Lumilyhtyarpojen myynti toteutettiin tänäkin vuonna  ja niitä myytiin nyt 1 000 kpl.

Syyskokous pidettiin 3.12. koulukeskuksessa. Kokousasioiden lisäksi jaettiin perinteiseen tapaan stipendejä menestyneille urheilijoille ja ahkerille toimijoille. Vuoden nuorta urheilijaa ei tänä vuonna valittu vaan valittiin Vuoden nuoreksi toimijaksi Pia Vainikka. Vuoden rajulaiseksi valittiin Susanna Pajunen.

Seuraväen pikkujouluja vietettiin la 12.12. Ravintola Alppimajassa. Jouluisen aterian ja ohjelman lomassa muistettiin kukkasin seuran puheenjohtajuuden jättävää Pauli Mölsää sekä johtokunnan jättävää, varapuheenjohtaja Hannu Mustosta. 

Jaetut huomionosoitukset v. 2009

Ruokolahden Rajun ansioviiri: Hannu Mustonen 

Urheilutoiminta

Seuran urheilutoimintaa pyöritetään pääasiassa lajijaostojen ja kyläosastojen voimin. Vuonna 2009 seuran ohjelmassa oli 7 lajia: ampumahiihto, hiihto, yleisurheilu, lentopallo, salibandy, melonta ja veteraaniurheilu. Lisäksi seurassa toimii naisjaosto.

Merkittävä osa liikuntatarjontaa ovat pääseuran järjestämät lasten liikuntakerhot. Ideana on tarjota monipuolinen ja mieleinen liikuntaharrastus läpi lapsuuden. Kerhojen toimintakausi on syyskuun alusta huhtikuun loppuun. Jaakkiman Opiston tiloissa toimi 2-3 -vuotiaiden perheliikuntaryhmä sekä 4-, 5- ja 6 -vuotiaiden liikuntaleikkikoulut. Kevätkaudella ohjaajina toimivat Titta Suikkanen ja Jaana Huotilainen. Apuohjaajana toimi Jaana Salakka. 7-12 ‑vuotiaille jatkui kevätkaudella entiseen tapaan kaksi liikuntakerhoryhmää, joiden ohjauksesta vastasivat Marjo Hiltunen, Pia Vainikka, Oona Malmén ja Santeri Ansio. Kesällä järjestettiin Hippo-kesäliikuntakerhot koululaisille sekä tänä vuonna myös alle kouluikäisille. Vetäjänä toimi Marjo, Pia, Oona, Titta ja Julia Pulkkinen. Syksyllä 2-3 –vuotiaiden perheliikunta ja 4 v. liikuntaleikkikoulu  jatkuivat Jaakkiman Opistolla Titta Suikkasen ohjaamana, apuohjaajana toimi Jaana Salakka. 5‑ ja 6–vuotiaiden liikuntaleikkikoulua Opistolla ohjasi Marjo Hiltunen, apuohjaajana Nelli Malmén. Koululaisten liikuntakerhot 7-12 -vuotiaille jatkuivat syksyllä kahdella ryhmällä, missä ohjaajina toimivat Pia Vainikka ja Oona Malmén. Ohjaajien vastuuhenkilönä toimi Marjo Hiltunen.

Lajijaostoista suurin liikuttaja on edelleen salibandy. Vaikka sarjapelaaminen loppui kevääseen, ovat kolme eri salibandykerhoryhmää vetäneet koulukeskuksen salille runsaasti 7-13 -vuotiaita tyttöjä ja poikia. Lisäksi yli 14 v. tyttöjen ”omatoimiryhmä” kokoontuu pelaamaan viikoittain Opiston salissa. Silloin tällöin on mukana myös ohjaaja. Muita lasten ryhmiä on ollut talvella hiihtokoulu. Hankalien lumiolosuhteiden vuoksi hiihtokoulu on jäänyt lyhytaikaiseksi.

Koko seurassa ohjattuun liikuntatoimintaan aktiivisesti osallistuvia on yli 200 henkeä. Liikuntatoiminnasta vastasi n. 20 ohjaajaa. Ohjaustapahtumia alle 20-vuotiaille Raju järjesti lähes 400. Lisäksi aikuisilla on harjoituksia lentopallossa sekä usealla kylällä kyläosastojen peliporukoissa.

Urheilutoimintaa on selvitetty tarkemmin jaostojen ja kyläosastojen itse antamissa toimintakertomuksissa. 

Huvitoiminta

Seura järjestää lavatansseja ympäri vuoden. Talvikausilla tammi-toukokuulla ja loka-joulukuulla tansseja pidetään vuokratiloissa Imatralla, Vuoksenniskan Työväentalolla. Kesäisin tanssikansaa viihdytetään Saimaan rannalla Salosaaressa, seuran omistamalla Suikkalan lavalla. Tanssitoiminnan organisoinnista ovat vastanneet seuran puheenjohtaja Pauli Mölsä ja johtokunnan jäsenet Timo Martikainen ja Susanna Pajunen. Kesäaikana lavan siivouksesta huolehti Titta Suikkanen. Tanssijärjestelyt, kahvion kuntoon laittamiset ennen tanssi-iltoja ja järjestyksenvalvonnan ovat puolestaan hoitaneet seuran omat jaostot ja osastot vuorollaan.

Vuoksenniskalla pidettiin kevätkaudella 20 ja syyskaudella 13 tanssit. Suikkalassa järjestettiin 15 orkesteritanssit, kahdet eläkeläisten päivätanssit, perinteiset Metsäiltamat ja yhdet muut iltamat sekä useita yksityistilaisuuksia.

Tanssitoiminnan tuottama tulos on monella tapaa seuran talouden selkäranka. Pääseura kykenee tarjoamaan tuottovaroilla jaostoille monipuolista palvelua sekä antamaan rahallista tukea pääseuran avustuksina. Myös merkittävä osa jaostojen ja kyläosastojen talkootuotosta saadaan huvien järjestyksenvalvontakorvauksista.

Talous  

Tilikauden tulos painui edelleen miinukselle. Edellisvuoden huvitoiminnan suuri notkahdus saatiin käännettyä tänä vuonna nousuun. Kesä saatiin vietyä läpi Suikkalassa hyvissä sääolosuhteissa ja se näkyikin heti tuloksessa. Kevätkaudella Töllin tanssien väkimäärää ei enää tv-ohjelmat häirinneet, mutta syksyn tanssien väkimäärä oli hyvin vaihteleva. 

Varsinaisen toiminnan kulujäämäksi kertyi 63 654,55 €. Siitä 2/3 on pääseuran osuutta ja loput jaostojen. Kulujäämä pieneni edellisvuodesta kolmanneksella.

Pääseuran merkittävimpiä panostuksia urheilutoimintaan ovat raha-avustukset jaostoille. Niitä jaettiin kuluneena vuonna 6 161 €. Jaostot kattoivat sillä n. 30 % varsinaisen toiminnan kulujäämästään. Pääseuran tueksi on laskettava myös hallinnolliset palvelut, joista jaostoja ei veloiteta.

Koko varainhankinnan tuotoksi kertyi 30 503 €. Tuotto pieneni edellisvuoteen verrattuna reilut 13 prosenttia. Suurin vaikuttava tekijä oli salibandyjaoston omatoimisen varainhankinnan huomattava pieneneminen. Huvitoiminnan tuotot kääntyivät jälleen nousuun edellisvuoteen verrattuna.

Omatoimista kulujäämää jäi 39 387 €. Toiminta-avustusta kunnalta seura sai 11 867 €, mikä koski vuotta 2008. Toiminta-avustuksen kokonaismääräksi v. 2009 on kirjanpitoon laskettu 6 016 €. Vuoden 2009 avustus on kirjattu tilinpäätöksessä jaostojen siirtosaamiseksi ja pääseuran siirtovelaksi. Lisäksi Ruokolahden Rajun Tuki ry myönsi avustusta 3 000 €.

Seuran toiminnan laajuutta kuvaava kokonaistuottojen määrä oli kuluneelta vuodelta 245 527,44 €. Summa on reilut 56 000 € edellisvuotta pienempi. Kun kokonaiskulut pienenivät reilut 63 000 €, tilikauden alijäämäksi muodostui 24 719,67 €. Taseen loppusummaksi muodostui 157 542,95 €.

Kyläosastot hoitavat kirjanpitonsa itsenäisesti, joten luvuissa on siis mukana vain pääseuran ja jaostojen toiminta.

JAOSTOJEN TOIMINTA 

Ampumahiihtojaosto

Jaoston kokoonpano
Mauri Kaljunen, pj.
Timo Kohonen, sihteeri
Mika Kaljunen

Ampumahiihtojaoston toiminta on keskittynyt Mika Kaljusen kilpailu-uraan ja sen tukemiseen. Mika kuului koko vuoden Puolustusvoimien valmennusryhmään. Mikan valmentajana toimii Anatoly Khovantsev.

SM-ampumahiihdossa 4.-5.4. hän sai yhteislähdössä hopeaa ja pika- ja normaalikilpailussa pronssia.

Hiihtojaosto

Jaoston kokoonpano
Kari Lampinen, pj
Juha Rantasalo, sihteeri
Rauno Härkönen
Olli Inkinen
Veikko Kovanen
Esa Matikainen
Juha Ovaska
Juha Pellinen

Hiihtäjät saavuttivat hyviä sijoituksia kauden SM-kisoissa. Juha Ovaska oli toinen M50-sarjassa, matkana 10 km ja kuudes M50-sarjassa, matkana 15 km. Anni Kovanen oli 20. N23-sarjassa, 5 ja 10 km matkoilla. Jenni Tolonen 3. Hopeasompa-finaalissa, sarjassa N15, matka 5 km. Reetta Oinonen 8. samassa sarjassa.

Leipähiihdot hiihdettiin tammikuussa, maaliskuussa järjestettiin Hippo-hiihdot ja seuran mestaruushiihdot sekä Tour de Freeski –ylämäkihiihto. Hiihtojaosto avusti myös Kirkonkylän koulun sekä MLL:n hiihtokilpailujen järjestämisessä.

Järjestyksenvalvontaan osallistuttiin Töllillä ja Suikkalassa. Lisäksi tehtiin muita talkoita.

Jaosto kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. Syksyllä 2009 aloitettiin vuoden 2010 Maakuntaviestien järjestelyt.

Yleisurheilujaosto

Jaoston kokoonpano
Veijo Henttonen, pj, siht., rahastonhoitaja
Juha Haapasalo

Seuramme varteenotettavien kilpaurheilijoiden siirryttyä toiseen seuraan, on jaoston toiminta supistunut entisestään.

Järjestettiin Hippo-kisat kesäkuun alussa Osuuspankin kanssa yhteistyössä. Lisäksi pidettiin Heitto-cupin 4. osakilpailu heinäkuun puolivälissä. Kiitos talkoisiin osallistujille!

Jaosto toivoo, että uusia vetäjiä löytyisi, muuten jaoston toiminta pysähtyy täysin.

Lentopallojaosto

Jaoston kokoonpano
Tarja Varis, pj ja rahastonhoitaja
Jukka Lappalainen, sihteeri
Päivi Hienonen
Jukka Liukka
Esko Liutu
Marko Huhtanen

Naisten ja miesten joukkue voitti sarjansa Etelä-Karjalan sarjassa. Suikkalan Beach Volley –turnaus pelattiin kaksipäiväisenä. Lauantaina pelattiin nuorten sarjoja ja sunnuntaina olivat vuorossa miehet, naiset ja sekasarjalaiset.

Sekä miesten että naisten joukkue osallistui perinteisesti Savonlinnan Linna Volley turnaukseen.

Jaosto osallistui järjestyksenvalvontatalkoisiin Töllillä sekä Suikkalassa.

Osallistuttiin seuran pikkujouluihin.

Salibandyjaosto

Jaoston kokoonpano
Timo Martikainen, pj
Mika Topra
Tuomas Jukkala
Mari Vapalahti

Vuoden alussa jaostolla oli kuusi joukkuetta. Edustusjoukkue menestyi hyvin ja jäi keväällä vain pisteen päähän 1-divari karsinnoissa nousemisesta divariin. Valmentajat: Toni Soikkeli ja Mika Topra .Miesten 2-joukkue jäi 4-divarissa viimeiseksi ja karsiutui. A-juniorit joutuivat karsimaan A‑SM paikasta, mutta säilyttivät sen. Valmentajat Toni Soikkeli, Mika Topra ja Tuomas Jukkala.

B-poikia valmensivat Henri Peltonen ja Iiro Nuutinen.

C94 joukkueen valmentajana toimi Tomi Varis. D95 saavuttivat aluehuipentumassa sekä Lappeenrannan Energia-turnauksessa pronssia. valmentajana toimi Erkki Jääskeläinen, Tomi Varis ja Harri Leppänen.

Kentän vuokrasopimus päättyi keväällä, kun Suomen Kerta ilmoitti tarvitsevansa tilan omaan toimintaansa. Kentän puuttuminen aiheutti tilanteen, missä vaihtoehdoksi jäi kehittää yhteistyötä alueen muiden seurojen kanssa, mutta näin lyhyellä varoitusajalla asioista ei päästy yhteisymmärrykseen. Seura luopui sarjapaikoistaan ja tästä harmistuneena pelaajat vaihtoivat seuraa. Näin valitettavasti loppui sarjatoiminta tällä erää.

Salibandykerhot jatkuivat kuitenkin koulukeskuksen salilla. Syyskaudella kokoontui kolme eri ryhmää: 7-10 –vuotiaat tytöt, ohjaajana Sari Jääskeläinen, 7-10 –vuotiaat tytöt ja pojat, ohjaajana Erkki Jääskeläinen sekä 11-13 –vuotiaat tytöt ja pojat, ohjaajana Erkki Jääskeläinen. Apuohjaajana toimi Santeri Jääskeläinen. Mukana ryhmissä oli kaikkiaan yli 40 innokasta lajin harrastajaa. 

Veteraanijaosto

Jaoston kokoonpano
Heikki Hietamäki, pj
Sari Jääskeläinen, sihteeri, rahastonhoitaja
Reino Tiitinen
Pentti Hietamäki
Pentti Sokero

Veteraaniyleisurheilijoiden yksi kauden kohokohdista oli Lahdessa järjestetyt MM-kisat, jossa saatiin tuntumaa kansainvälisiin kilpakumppaneihin. Menestys siellä oli varsin hyvä. Hietamäen Pentti oli viides, Jääskeläisen Sari seitsemäs ja Hietamäen Heikkikin selvisi loppukilpailuun. Lajina tietysti keihäänheitto. Lisäksi menestystä tuli Ruotsin PM-kisoista, jossa Sari ja Sokeron Pentti kävivät näyttämässä suomalaista osaamista ja toivat mitalit pois. SM-kisoissa Jyväskylässä menestyjiä olivat Sari ja Hietamäkeläiset, kaikki keihäässä. SM-rullahiihdoissa Ylöjärvellä Luukkosen Erkki sai kaksi voittoa.

Kokouksia pidettiin yksi. Erilaisissa talkoissa Sokeron Pena oli aktiivisesti mukana. 

Melontajaosto

Jaoston kokoonpano
Olavi Lääperi, pj
Kosti Kurronen, sihteeri
Seppo Haapanen
Tuomas Toiviainen
Sirpa Vertanen

Keväällä tehtiin vajalla normaalit vajan ja kanoottien puhdistus- ja kunnostustyöt.

Iltamelontoja järjestettiin neljänä keskiviikkona, joissa osallistujia 27 henk.

Osallistuttiin Töllin ja Suikkalan järjestyksenvalvontatalkoisiin. Esiteltiin toimintaa Äijänkärräys-tapahtumassa sekä muissa eri tapahtumissa.

Melontaretkellä Lieviskänjoella oli mukana kymmenen henkilöä.

Naisjaosto

Jaoston kokoonpano
Mirjami Suikki, pj ja rah.hoit.
Marja Koivuniemi, sihteeri
Marjatta Kirsi
Marjut Asikainen
Tarja Silvennoinen
Riitta Miettinen
Päivi Kuusitunturi-Matikainen
Mirva Liski
Susanna Pajunen
Sisko Purmonen
Anu Sjöholm
Tuula Tiilikainen
Heidi Kyyrö
Leila Helynen
Sirpa Heikura
Heidi Soinikoski

Naisjaosto piti kolme kokousta kalenterivuoden aikana. Jaostosta erosi yksi jäsen ja yksi uusi jäsen tuli mukaan toimintaan. Keväällä ja syksyllä hoidettiin makkaranpaisto ja jakaminen K-Rauta Rautapertin tapahtumissa. Osallistuminen Vuoksenniskan työväentalon tanssien järjestysmiestalkoisiin on uusi ”haaste” jaoston toiminnassa. Jaosto teki loppusyksystä virkistysmatkan Kuopion Rauhanlahteen.

KYLÄOSASTOJEN TOIMINTA  

Hauklappi

 Johtokunta
Jorma Martikainen, pj
Eeva Martikainen, sihteeri
Jukka Lappalainen, rahastonhoitaja
Aarne Puurtinen
Pasi Lappalainen
Seppo Parviainen
Olavi Summanen
Topi Martikainen

Osasto järjesti Rajun pilkkimestaruuskisat Talkkunassa Erä-Enson majalla, osanottajia kolmessa sarjassa yhteensä reilut 20 pilkkijää.

Järjestettiin tanssit yhdessä kylätoimikunnan kanssa.

Osallistuttiin järjestyksenvalvontaan Suikkalassa, Työväentalolla sekä Puumalan Siltakemmakoissa ja Pistohiekalla. Tämä toiminta onkin tärkein tulolähde osastolle.

Valaistulatu pidetään kunnossa osaston voimin.

Käytiin virkistäytymässä Tallinnassa yhdessä maatalousnaisten kanssa. 

Immala

Johtokunta
Lauri Pulkkinen, puheenjohtaja
Jaana Sairanen, sihteeri
Kari Piispa
Mauri Sipinen

Osallistuttu järjestyksenvalvontaan Suikkalassa ja Työväentalolla.

Kuokkalampi-Puntala-Lassila

Johtokunta
Ilkka Savolainen, pj
Irja Savolainen, sihteeri
Kimmo Hanhisalo, rahastonhoitaja
Leo Lindroos, varapj
Veijo Henttonen
Ari Keltanen
Päivi Kuusitunturi-Matikainen
Pirjo Savolainen
Rauno Savolainen
Erkki Soikkeli

Toiminta jatkui samaan malliin kuin aikaisempinakin vuosina. Uusia jäseniä vaikeaa saada mukaan.

Pidettiin Erähiihtoravintolaa. Tehtiin teatterimatka Varkauteen. Järjestettiin Ihanneaikahiihto ja pyöräretki kalastuspuistoon. Oltiin toimitsijoina Hippo-kisoissa.  Loppuvuonna järjestettiin 20 v. Valojuhlat ladulla, mikä keräsi lähes 30 osallistujaa.

Suikkalan järjestyksenvalvontavuoroja oli yksi ja toinen yhteisvuoro.

Jatkettiin kuntopörssin pitämistä.

Vuoden toimitsijaksi valittiin Jorma Hanhisalo.

Osastolla on myös oma naistoimikunta, jonka muodostavat Mirja Henttonen, Päivi Kuusitunturi-Matikainen, Päivi Savolainen ja Pirjo Savolainen.

Osaston tilintarkastajat ovat Päivi Kosunen ja Teuvo Paakki.  

Pohjalankila

Johtokunta
Mika Putto, pj
Martti Airas, sihteeri ja rahastonhoitaja
Pekka Kovanen, varapj
Pekka Hupli
Mikko Rautio
Kari Pitko
Olli Pulkkinen
Tuija Lehvonen
Arto Terävä

Pelasimme kesällä 2 kertaa viikossa lentopalloa, osallistuimme lentopalloturnaukseen Lappeenrannassa Kaukaalla ja järjestimme oman turnauksen yhdessä Käpälämäen kuppilan kanssa.

Huolehdimme kansanhiihtolatujen kunnosta talkoilla n. 14 kertaa ja kaukalon jäädytyksestä ja puhdistuksesta talkoilla n. 25 kertaa.

Erähiihto ravintolaa pidimme koululla. 3 kertaa kävimme talkoilla raivaamassa ja kunnostamassa latupohjia talvea varten.

Pidimme talkoot paperikuurilla (tyhjennys). Palkittiin vuoden 2008 toiminnasta lahjakortilla Yrjö Sikiö.

Vietimme osaston virkistäytymisillan Leirimajalla Rautjärvellä, jossa saunoimme ja nautimme paistettua makkaraa ja salaattia.

Teimme kävelyretken Pohjalankilasta Sutelaan ulkoilureittiä pitkin syyskuussa.

Osallistuimme seuran pikkujouluihin joulukuussa Alppimajassa. 

Rasila

Johtokunta
Juha Pellinen, pj
Lauri Väänänen, sihteeri
Johanna Pulkkinen, rahastonhoitaja
Marjatta Horttanainen
Marko Matikainen
Sari Suikkanen
Tarja Toiviainen

Rasilan osaston alueella asuvat aktiivijäsenet toimivat etupäässä eri lajijaostoissa ja osaston toiminta on hiipunut kovin hiljaiseksi.  

Syyspohja

Johtokunta
Matti Paananen, pj
Aki Suikkanen, sihteeri ja rahastonhoitaja
Soini Auvinen
Juha Haapasalo
Esko Hallikainen

Osallistuttiin kaikkiaan 4 kertaa järjestyksenvalvontaan Suikkalassa ja Töllillä yhdessä Hauklapin ja Utulan väen kanssa. Talkootulot käytettiin seurojentalon kunnossapitoon. 

Tarkkola

Johtokunta
Ari Kostiainen, pj
Heli Poittinen, sihteeri
Leila Poittinen, rahastonhoitaja
Jorma Koskinen, varapj
Aarre Hanski
Kaino Rinkinen
Jari Vento

Alkuvuoden toiminta pyörähti käyntiin osaston hiihtomestaruuskilpailuilla 14.3.2009 yhdessä Nuorisoseuran kanssa. Kilpailut pidettiin Tarkkolan hiihtoladulla ja osallistujia oli 13. Perinteiset yleisurheilukilpailut pidettiin kolmiotteluina Rasilan urheilukentällä 13.8.2009. Sateisesta ja tuulisesta ilmasta huolimatta, kisailemaan oli lähtenyt 10 reipasta urheilijaa. Syysmaastot juostiin Asemanseudun valaistulla ladulla 3.9.2009, osallistujia oli 10. Ilahduttavaa on huomata, että lasten ja nuorten kilpailijoiden lisäksi myös naisten ja miesten sarjat ovat olleet kilpailuissa edustettuina.

Järjestysmiesvuoroja hoidettiin sekä Töllillä että Suikkalassa. Aktiiviset nuoret miehet pitivät kaukalon jään luistelukunnossa sekä talkoovoimin pidettiin Tarkkolan hiihtolatu kunnossa.

Virkistyspuolestakin pidimme huolen järjestämällä talkooväelle saunaillan Peippolassa 21.8.2009. Ilta sujui rattoisasti syöden, juoden, saunoen ja mukavasti rupatellen. Osallistujia oli parikymmentä. Myös muutama osaston jäsen osallistui seuran pikkujouluihin Alppimajassa 12.12.2009.

Osastomme puheenjohtaja Ari Kostiaista muistettiin syyskokouksessa kukkasin merkkipäivän johdosta. 

Utula

Johtokunta 
Kauko Rautio, pj ja sihteeri
Kaija Piiparinen, rahastonhoitaja
Timo Ikonen
Keijo Rautio
Tuomo Tiilikainen
Liisa Tiilikainen

-          valaistunladun kunnossapito
-          kaukalon jäädytys ja kunnossapito
-          kaukalopallo peli-illat 2 kertaa viikossa
-          hiihtolatu välille Utula-Suolahti n. 6 km
-          pöytätennis peli-illat torstaisin kylätuvalla
-          kuntosalin käyttö kylätuvalla 

Virmutjoki

Johtokunta 
Kauko Vertanen, pj
Pekka Tella, sihteeri
Väinö Lifländer, rahastonhoitaja
Jorma Friari
Hannu Inkinen
Olli Inkinen
Keijo Lempiäinen

Kuntoliikunnan ja talkootoiminnan parissa vuosi kului edellisten vuosien tapaan.

Talkootoiminta: Seurojentalon toiminnan pyörittäminen, kunnossapito ja hallinnointi vaatineet yli 100 tuntia. Hiihtolatujen kunnossapitoon käytettiin 35 ajotuntia ja pohjien raivaukseen 35 tuntia, latujen yhteispituuden ollessa 22 km. Järjestyksenvalvontaan Suikkalassa ja Töllillä käytettiin 240 tuntia. Huomioitavaa kyseisissä tunneissa on pääseuralta tuleva vastikkeellisuus. Osallistuttiin erähiihdon kirjaamis- ja ravitsemuspisteen ylläpitämiseen koululla.

Liikunta: Kuntohiihtosuorituksia oli kirjattu 423. Marras-joulukuun vaihteessa järjestetty kuntoviikko kävellen hölkäten, 196 suoritusta. Hiihtokilpailut järjestettiin lapsille.

Virkistys: Johtokunnan ja talkooväen yhteinen saunailta Vertasen mökillä huhtikuussa. Pikkujoulujuhla yhteistyössä paikallisten marttojen kanssa. 

Äitsaari

Johtokunta 
Jouko Savolainen, pj
Jarno Tuomainen, sihteeri
Mikko Värtö, rahastonhoitaja
Jouni Monto
Esko Liutu
Jarno Liukka
Päivi Nenonen
Raimo Kuosma

-                 järjestysmiesvuorot Suikkalassa
-                 saunailta Vasikkaniemessä
-                 valaistun ladun ylläpito
-                 kahden kuntohiihtoladun ylläpito
-                 kuntohiihdon järjestäminen
-                 Erähiihtoravintolan ylläpito Äitsaaren kylätuvalla
-                 golf-lyöntiharjoitukset Imatralla
-                 Äitsaaren-kyläillan järjestäminen Suikkalan lavalla

 
 © 2005-2006 Ruokolahden Raju ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu