Pääseuran toimintasuunnitelma 2010
Vuoksenniskan työväentalolla järjestetään kevät- ja syyskausilla sunnuntai-iltaisin lavatansseja.
Suikkalan lavalla pidetään kesäsunnuntaisin lavatansseja.
Jatketaan perheliikuntaa 1-2 ryhmällä, liikuntaleikkikoulutoimintaa 2-3 ryhmällä ja liikuntakerhotoimintaa 3-4 ryhmällä. Niiden toimintakausi on syksystä kevääseen ja ohjelma on mahdollisimman monipuolinen.
Järjestetään kesäliikuntakerhoja 3-4 ikäryhmälle koulun kesäloma-aikana.
Helmi-maaliskuussa koko seuran ihanneaikahiihto Lassilassa ja seuran pilkkimestaruuskisat Hauklapissa.
Marras-joulukuussa myydään Lumilyhtyarpoja.
Marras-joulukuussa pidetään seuran pikkujoulut.
Johtokunta kokoontuu tarpeen mukaan.
Pyritään kehittämään taloutta myönteiseen suuntaan.
Pidetään yllä keskustelua liikuntahallin tarpeellisuudesta.
Kehitetään seuratuotteiden valikoimaa.
Toimistossa työskentelee osa-aikainen toimistosihteeri. Työtehtävinä mm. kirjanpito, laskutus, maksuliikenteen hoito, seuran sihteerin tehtävät.
Seuratoiminnan kehittäjä on palkattu 9.3.2009 alkaen 2-vuotiskaudeksi ja sille saadaan tukea LIKE-hankkeen muodossa. Tehtävänä seuran toiminnan monipuolistaminen ja kehittäminen.
Seuran työntekijä(t) raportoi työstään ja toiminnastaan johtokunnan kokouksissa. Johtokunta valvoo työntekijän toimintaa, päättää tarpeen mukaan esim. työtehtävistä ja huolehtii muista työnantajalle kuuluvista velvoitteista.
Yhteenveto jaostojen toimintasuunnitelmista 2010
AMPUMAHIIHTOJAOSTO
· Mika Kaljunen kuuluu Puolustusvoimien valmennusryhmään ja kilpailee yleisessä sarjassa
HIIHTOJAOSTO
· jaosto toimii aktiivisesti; tavoitteena saada nuoret kiinnostumaan hiihdosta · hiihtokoulu aloittaa, kun olosuhteet sallivat · hiihtäjiä tuetaan järjestämällä valmennusta ja leiritystä · järjestetään Etelä-Karjalan maakuntaviesti 6.1.2010 · perinteiset Leipähiihdot hiihdetään 10.1.2010 · järjestetään lisäksi Hippo-hiihdot, seuranmestaruushiihdot, hopeasompahiihtoja sekä avustetaan koulun hiihtokilpailuissa · hiihtäjät osallistuvat nuorten SM-kisoihin sekä piirimestaruus että kansallisen tason hiihtoihin
YLEISURHEILUJAOSTO
· Osuuspankin Hippo-kisojen järjestäminen
LENTOPALLOJAOSTO
· nais- ja miesjoukkue pelaavat Etelä-Karjalan sarjassa · osallistutaan nais- ja miesjoukkueilla lähialueiden turnauksiin · järjestetään Suikkala Beach Volley 20-vuotisturnaus kesällä 2010 · osallistutaan järjestyksenvalvontaan Töllillä ja Suikkalassa
SALIBANDYJAOSTO
· salibandykerhotoimintaa
MELONTAJAOSTO
· melontaopastuksen ja –retkien järjestäminen · välineiden kunnostustalkoot toukokuussa · järjestetään iltamelontoja keskiviikkoisin
VETERAANIJAOSTO
· osallistuminen kansallisen tason sekä piiritason kilpailuihin ja hölkkätapahtumiin · kansainvälisiin kilpailuihin ilmoittautumiset ja osallistumismaksut hoitaa jokainen itse · jaosto maksaa SM-kisojen osanottomaksut
NAISJAOSTO
· varojen hankintaa talkootyöllä mm. Suikkalassa oluenmyynti, töllillä järjestyksenvalvonta · stipendien ja avustusten jako ansioituneille urheilijoille, valmentajille tai joukkueelle · osallistuminen seuran yhteisten tapahtumien järjestelyihin
|